torstai, 31. toukokuu 2007

Osa 6 - Kasvun voimaa

Tässä sitten tulee osa 6. Anteeksi että on kestänyt näin kauan. :>
Ei vain ole ollut intoa tehdä. Mutta tässä se nyt kuitenkin on,
Puhujana Katri.

624877.jpg
Lastenhoitaja näköjään syö meidän jääkaapista, joka on kohta muutenkin tyhjä,
eikä ole rahaa täydentää.

624872.jpg
Olin nukkumassa, kunnes näin todella pahaa unta tuosta tytöstä. Huih..

624862.jpg
Aamulla herättyäni soitin töihin, että olen sairas, vaikka en ollutkaan. Esitin yskiväni
TODELLA pahasti. Hihiii..

624896.jpg
Sain kuin sainkin lomaa. (Vähän tietysti kieroilemalla.) Kelluskelin pitkästä aikaa
uima-altaassa.

624881.jpg
Kelluskelun jälkeen, tietysti menin syömään pilaantunutta ruokaa, ja
vatsaani kipristi. Onneksi jäin sairastumatta, (OIKEASTI) koska minulla on
niin hyvä vastustuskyky.

624910.jpg
Lastenhoitaja lähti ja jätti lapseni ulos SYKSYN VIILEÄÄN TUULEEN!
Pitäisiköhän erottaa? Säästyisi rahaakin. :l

624908.jpg
Eva kasvoi taaperoksi.

624923.jpg
Hyi, kun ovat huulet ylhäällä. Yhh.. Tullut isäänsä. :l Olisi edes minulta perinyt ihonvärin ja huulet!

624882.jpg
Ja heti leikkimään lempilelulla, vessanpöntöllä. *Huoh*

624883.jpg
Päätin opettaa Evaa puhumaan. "Sano äiti." "Gäggi" Se oli vaikeaa.

624948.jpg
Eva ei kuitenkaan vielä oppinut puhumaan, mutta menin taas uimaan. Pitäähän sitä kuntoa kasvattaa. Heh.

624860.jpg
Eva rauhassa sisällä kasvattaa karismaansa tuolla pupulla. Toivottavasti tulee puhelias tyttö, mutta ehkä liian hirveä pölisijä. :d

624867.jpg
Kevät tuli, lumi suli. Eikun, miten se nyt menikään? :o

624885.jpg
No lumi kuitenkin tuli. :)

624907.jpg
Päätin lähteä Stadiin vähän pitämään hauskaa. Lastenhoitaja saapui hoitamaan Evaa.
(Tässä ei ole lunta, koska on vähän aikasempi kuva.)

624929.jpg
Jaha, saavuin siis keilahallille. Annoin taksinkuljettajan päättää minne menen.
Nooh, jospa täällä nyt olisi hauskaa.

624900.jpg
Heti keilaamaan. Katsokaa upeaa heittotyyliäni.

624901.jpg
HMH! Näin hän se tietysti ekaa kertaa meni. Yksi jäi! HALUAN KAIKKI! Murh!

624873.jpg
Noh, seuraavalla heitolla menikin paremmin ja..

624869.jpg
..Siitä olin innoissani. :> OLEN MESTARI, HAHAA! KUKAAN EI HEITÄ PAREMMIN
KUIN MINÄ. JEJEEJEJEE!

624914.jpg
Menin vielä jonnekkin muualle. Jorailin vähän. :>

624865.jpg
Tiuskin tuon mummelin kanssa..

624937.jpg
Ja katsokaa mitä huomasin, MUMMOHAN KUTOO SALAA NURKASSA!
haha, JÄIT KIINNI MUMMELI!

624954.jpg
Lalalaa.. Päätin ryhtyä baarimikoksi. Ansaitsihan siinä 16 simoleonia tunnilta.

624939.jpg
Se oli aika vähän, joten päätin kokeilla soittaa musaa, mutta sekin päättyi lyhyeen.
ANSAITSI VAIN 8 SIMOLEONIA TUNNILTA, JA PYH!

624884.jpg
Saavuin takaisin baarimikoksi.

624952.jpg
Menin yläkertaan syömään, ja sain pöydän.

624897.jpg
Tilasin spagettia, joka oli halvinta.

624950.jpg
Yritin livistää maksusta, mutta tuo huomasi. ÄSH! Tulee 200 simoleonia isompi lasku perässä. PLÄRH!



624864.jpg
En jaksanut enää olla Stadilla, joten saavuin kotiin. Kitios kyydistä.


624894.jpg
Saavin nukkumaan ja näin aika siedettävää unta tuosta jätkästä.
Eva oli kylvyssä.

624888.jpg
Apua, ROSVO!

624920.jpg
Eva itkeä parkuu..

624946.jpg
Eva melkein hukkuu lumeen, kun tuli katsomaan rosvoa. Olin soittamassa juuri NYT vasta poliisille.

624879.jpg
Mutta oli melkein myöhäistä, se vei ruusukimpun ja uima-altaiden tikkaat.

624933.jpg
Kovanlainen tappelu käytiin, mutta..


624891.jpg
Rosvo saatiin kuitenkin kiinni. Minulle korvattiin 356 simoleonia varastetuista tavaroista.
ONNEKSI.

624951.jpg
Eiei, älä juo sitä vanhentunutta maitoa!

624927.jpg
Tilasin ruokaa, mutta ei ollut rahaa maksaa, joten tuo ukko vei minulta ruoanlaitto pöydän, ja Evan potan!

624919.jpg
Hui, kun pelottava koira. Ei ollut tullut vielä kokonaan esiin. xD (Turha kuva)


624943.jpg
Ja tämäkin vielä! Ei ollut varaa maksaa tuotakaan. ÄSH. Vei sänkyni.

624874.jpg
Eva kasvoi lapseksi. :)

624953.jpg
Eva sentääs tilasi meille ruokaa, tietenkin yhteisillä rahoillamme, koska viimeksi
tilasimme niin vähän.

624945.jpg
Ja hän myös siivosi.

624899.jpg
Sentään joku hoitaa hommat talossa. Olin jostain syystä noussut pedistä ja tehnyt jotain, että energiani loppui, jotka olin juuri hakenut. *Krooh Pyyh*

Aamen.


Tällaista tällä kertaa. Vähän sekava tarina, mutta en nyt tiiä. :>
Kommentteja saa pistää! ;>






perjantai, 18. toukokuu 2007

Osa 5 - Tuskaa, tuskaa ja vielä kerran TUSKAA

Tässä ois tällanen lyhyt ja tuskainen osa. :)

Puhujana Katri.


596174.jpg
Vihdoinkin, tuskallinen synnytys voi ALKAA. Toivottavasti tulee tyttöööhh...
AAAAHHHHHH, KUN SATTUU!

596194.jpg
Jep, tyttöhän sieltä. Peri isänsä ihonvärin ja varmaan hiuksetkin. Tulee isän tyttö olemaan.
Nimeksi annettiin Eva Stock.

596131.jpg
Ajattelin, että voisin käydä töitä lisää nyt tämän loman aikana, kun on rahatkin
niin lopussa. Soitin lastenhoitajalle. Ja myöskin kotiapulaiselle, täällä on niin SIKAMAISTA!
Joku käy aina kaatamassa roskiksenkin. :<

596124.jpg
Lastenhoitaja saapui ja..

596193.jpg
Pääsin lähtemään töihin.

596178.jpg
Kun olin töissä, alkoi sataa. Postimieskin ihmettelee sadetta.

596172.jpg
Joku tuli lukemaan lehteämme, TÖRKEÄÄ! Katsokaa todella likainen pihamme, torakoita
täynnä... Kukakohan siivoaisi? *Viheltelee*

596123.jpg
Kun palasin, menin käymään suihkussa. (Olin myynyt WC;n ja ammeen, jotta saisin
altaan, jossa voisin pestä Evan, mutta sitten Katrilta puuttui suihku, ja sitten myin altaankin.)

596165.jpg
(Ostin altaan ja Wc;n takaisin)
Pesin sitten Evan.

596170.jpg
Ja eiköhän sitten allas mennyt rikki, uusi ja puhdas. Höh!

596139.jpg
Tuli ilta, ja jotkut kulkukoirat tappelivat ulkona.

596150.jpg
*Niisk* Miksi heidän piti tapella? Käy sääliksi häviäjää. :<< *Sniff*

596177.jpg
*Huoh* Siinä se taas itkee. Tätä toistui ainakin 5 kertaa, kunnes häneltä pystyi vaihtamaan vaipat
ja antamaan ruokaa.

596145.jpg
Kun Eva vihdoin nukkui, niin ajattelin myrkyttää torakat. Tuholaistorjujaan ei ollut rahaa, joten pitihän sitä itse, josta seurasi...

596119.jpg
Itkupillitys. Näin kun olen eläinrakas, niin tapan torakoita noin vain! *SNIFF*

596179.jpg
Tuli vihdoin aamu, ja en ollut ehtinyt nukkua ollenkaan. Hygienia, rakko, hupi ja nälkä olivat melkein punaisilla. Nälkä oli vain keskellä, (ONNEKSI). Ja puhelin soi. En ehdi nyt vastata, kun Evakin
itkee. MIKSEI LASTENHOITAJA JO TULE!?

596124.jpg
Sieltä hän saapui nopeasti, ja pääsin töihin.

596143.jpg
Aamun valjetessa, ollessani töissä, tuli käymään ulosottomies. Olin unohtanut maksaa laskut. :<
MITEN VOI MAKSAA KUN EI OLE RAHAA!? Hän vei tiskialtaan.

596149.jpg
Ja taas se itkee. MIKÄ SITÄ VAIVAA? KASVAIS JO TAAPEROKSI RIIVATUN PENTU!
(Hei, pidä pienempää suuta!)

596130.jpg
Anteeksi, olen vain liian väsynyt. Lastenhoitajakaan ei välitä mitään, kun Eva itkee.
Menee turhaa rahaa siihenkin. ÄRH! Nyt lepoon. LASTENHOITAJA, KOHTA SAAT POOOOTKUUUUUTTTT!

596168.jpg
Vihdoin pääsin lepoon ja me nukumme tässä onnellisesti. Tietysti kyllä tuo timantti on tuossa aika punaisella, koska hupini ja energiani olivat punaisilla. :l

No tässä tämmöistä tällä kertaa. Aika lyhyt oli kyllä, sanon sen itsekkin.
Mutta tämän pelaaminen oli nyt yhtä tuskaa! :> Mutta jotkut kuvat katosi taas mystisesti,
tai sitten vain en huomannut niitä. :> Mutta kommentteja! Risut ja ruusut otetaan vastaan!
Seuraavassa osassa lupaan, että on vähän pitempi, ja mielestäni Eva kasvaa taaperoksi.












maanantai, 14. toukokuu 2007

Osa 4 - Lähtöpassit

Tässähän tulee sitten Osa 4. Empä keksi tähän nyt muuta kuin, NAUTI! :D

Puhujana Katri.

583901.jpg
Miten minä voin olla näin tyhmä? Hukuttaa nyt hyvä pelehtimiskumppani!
Theodor pääsee nyt pois altaasta.

583936.jpg
Päästin hänet. Olihan uimisesta ollut hyötyäkin, hänestä tuli lihaksikas. Toivottavasti
en kuole hänen alleen ollessamme.. *kröhöm*

583903.jpg
Hänen bodailunsa jälkeen hyppäsin onnesta hänen syliinsä. Ei enää hukuttamisia. Anteeksi.

583904.jpg
Pitihän hänen syödä ruokaa, mutta se meni pilalle.

583905.jpg
Theodor söi silti nälkäänsä.

583912.jpg
"YÖK, tulee oksennus" Theodor valitti.

583938.jpg
Hän pisti ruoan roskiin, tai noh, pöydälle ja alkoi tekemään salaattia.
Haavahan siitä sormeen kuitenkin tuli.

583924.jpg
Tämä sentään ei mennyt pilalle..

583935.jpg
Menimme nukkumaan. Katsokaa Theodorin upea nukkumisasento.

583926.jpg
Aamulla piti lähteä töihin. Yöllä olin huomannut yhden jutun. Surullisen jutun.
Kerron sen töistä tultuani.

586972.jpg
Kun tulin töistä, Theodor juuri oli lähdössä. Nyt joudun pitkittämään tätä asiaa.

587091.jpg
Oksensin. Olikohan tämä johtuvasta vauvasta?

587094.jpg
Kyllähän se oli. Raskauteni alkoi. Toivottavasti tulee tyttö.

586936.jpg
Tämmöinen tyttö tuli sateella käymään. Tervehdin häntä.

586947.jpg
Ja menin vähän lepäämään ennen kuin Theodor saapuu. (On siinä törkeä nainen, kun jättää
vieraat yksin ja menee itse nukkumaan!)

586970.jpg
Theodor saapui ja tuli nukkumaan kanssani. Huomenna kerron asiani!

586949.jpg
Aamu saapui, ja mahani kasvoi entisestään. Kohta pienokainen syntyy.



586965.jpg
Theodor puhui puhelimessa vihrevauvoista. Huhhuh.

586955.jpg
Kuiskasin tanssiessamme Theodorille; Kulta, nämä ovat viimeiset hitaamme. Anteeksi.
Joudun muuttamaan pois, koska Leacyn säännöissä lukee, ettei saa ottaa asuttua miestä. Anteeksi,
olen todella pahoillani. Nämä ovat viimeiset hitaamme.

586957.jpg
Theodor kosketteli lastaan viimeisen kerran ja hyvästeli sen.

586987.jpg
Hän soitti taksin kyyneleet valuen poskiltaan.

586978.jpg
Taksi saapui sateisena aamuna. TOIVOTTAVASTI OLEMME VIELÄ YSTÄVI...
Olin huutamassa, kunnes Theodor jo häipyikin.

586976.jpg
BYÄÄÄH.. Olen menettänyt kaiken. Olisihan hän tietysti voinut asua täällä,
mutta oisin halunnut naimisiin hänen kanssaan. NYHYY..

586979.jpg
Ei auttanut kuin poistaa tukos. Pitääkö raskaana olevan naisen vielä puttata pönttöä?

586958.jpg
Tuli ilta, ja tervehdin koiraa lohdutukseksi.

586934.jpg
Se ei ehkä ollut oikein. Tuhosi AINOAN syömistuolini. *Huoh* Tänään ei mikään
mene hyvin. *NYYH*

586973.jpg
Katsokaa nyt kuinka paljon tuholaisia. Pitää kai sitä kutsua tuholaistorjuja.

586962.jpg
Ja sieltä hän suvaitsi saapua. Maksoi mitä maksoi, tuholaiset on saatava kuriin.

583903.jpg
Katselin vielä meidän yhteisiä valokuviamme. Purskahdin itkuun.


Tässäpä tämä. Tämä oli minun mielestäni aika tylsä, koska pari kuvaa katosi
koneeltani mysteerisesti. :o Mutta seuraava osa on vähän jännempi, koska
silloin Katrin pieni pienokainen syntyy. ;> Kommentteja raapustamaan! ;)

lauantai, 12. toukokuu 2007

Osa 3 - Kieroilu on hauskaa

 Tässä on sitten 3 osa. :> Ajatelkaa, jo yhdessä päivässä 3 osaa! :o
 Tämä on aika pitkä osa mielestäni. : D Innostuin räpsimään kuvia. :>
 Puhujana Katri.

582329.jpg
Tuo "ämmä" herätti minut upeasta unesta TÖKKIMISEN TAKIA!

582332.jpg
Siitä minulle tuli paha mieli. Se sattui. :< Mutta kohta TUOLLA sattuu enemmän!
Et tiedäkkään kuinka vihainen olen, kun olen oikein vihainen..

582324.jpg
NÄIN VIHAINEN! Katsokaa upea kuristusotteeni. Olkaa ylpeitä minusta!

582327.jpg
Hahaa! Kuka se tässä voittikaan? MINÄ, MINÄ ITSE!

582385.jpg
Aamulla, kun se nainen oli lähtenyt, niin aloin syömään.

582337.jpg
Sitten soitin Theodorille ja pyysin häntä treffeille Ykkösmestaan.

582395.jpg
Hän suostui, ja saavuimme ykkösmestaan. (Taksia ei vielä näkynyt.)

582343.jpg
Tämä on aika turha kuva, mutta sitä ennen pyysin hidasta biittiä, ja tässä
olemme aloittamassa hitaat.

582339.jpg
Tanssimme..

582346.jpg
Lähekkäin..

582345.jpg
Ja oho, katsokaa minne käteni ovat lipsahtaneet. Toivottavasti Theodor ei huomaa.

582349.jpg
Huomasimme sohvan, ja meillä oli samat aatteet mielessämme. Muhinointi. Hui kun
se oli mukavaa.<3

582355.jpg
Muhinoinnin jälkeen pyysin tietysti Theodoria kutemaan kotiini.

582381.jpg
Lähdimme.

582347.jpg
Saavuimme kotiini, ja minulla oli kiero ilme kasvoillani. (Mitäköhän se nyt aikoo?)

582351.jpg
Menimme rentoutumaan.

582354.jpg
Ja yritimme saada vauvaa. Kyllä, se onnistui. Tuttu tuutulauluhan sieltä soi. ;>

582394.jpg
Theodor toi onnistuneilta treffeiltä upean kukkakimpun.



582336.jpg
(Tämä tapahtui hiukan aiemmin) Theodor muutti taloon ja toi 5433 simoleonia.

582399.jpg
Theodor meni vessaan ja tässä meillä on meneillään tuijotuskilpailu. Kumpi voittaa?

582359.jpg
Oli satanut vettä joten menin vähän loiskimaan.

582342.jpg
Huomasin, että Theodor kasvaisi pian vanhukseksi ja laitoin hänet uima-altaaseen kuolemaan.
Kuoleman aiheuttaisi vaikka hänen vaimonsa. Hihii, enhän minä nyt koskaan!  :o
Huusin Theodorille, että halusin vain lapsen, koska hän on niin komea. Hahaha! Sinneppähän
hukut, vanhus!    (Eikö tuo nyt ole hiukan ilkeää?)

582356.jpg
Minulle tuli vieraita. Ruusu Viheriä ja hänen miehensä. Tulimme hyvin toimeen Ruusun kanssa.
Toivottavasti he eivät huomaisi Theodoria, nimittäin joutuisin selittämään ystävälleni valheita.
Vaikka ei se minun vika ole!

582398.jpg
Joillakin ainakin on hauskaa. :>

582352.jpg
Sisustin vähän Theodorin tuoneilla raholla taloa. Sain sentään katon pään päälle.

582396.jpg
Tein vähän juustopastaa. Se onnistui.♥

582390.jpg
(Tällä neidille ei ainakaan ole hyvät tavat tallessa) *Prööt*

582333.jpg
Hyvästelin ystäväni ja menin nukkumaan. Theodor yksinään hukuksissa. Pitäisikö minun
päästää hänet pois?

Mitä Katri tekee. Kuoleeko Theodor vai antaako Katri sääliä ja päästää hänet pois?
Sitä saatte jännittää niin kauan kunnes Osa - 4 ilmestyy. :>
Kommentteja kiitos. :>


lauantai, 12. toukokuu 2007

Osa 2 - Rakkautta ja vihaa

Noniin, näin nopeasti saatiin jo toinen osa. :> Toivottavasti tämä on edes
vähän kiinnostavampi. :D Olen pahoillani, grafiikka asetukset olivat jo korkealla. :<
Joten, saatte kestää niin kauan näitä huonoja kuvia, kunnes saan jotenkin tehdyksi ne paremmiksi.
Tämä on vähän pitempi osa kuin ensimmäinen. ;> Puhujana Katri, mutta minä
välillä kommentoin. ;>

581496.jpg
Pitihän sitä töihin nousta, KESKEN MAKEITTEN UNIEN! Yhh, en nähnyt
ihanaa untani loppuun. Minä ja Theodor suutelimme ja sitten kuului; "TÖÖTÖÖT"
Yhhhyyyy.. (Theodor on se tämän tuleva mies.)

581520.jpg
Saavuin töistä ja sain 350 simoleonia. Sillä rahalla sain ostettua puhelimen itselleni.

581492.jpg
Tulipas jo ensimmäisenä työpäivänä hiki. Hyihyi, kuinka haisen..

581486.jpg
Ja pissittääkin.

581509.jpg
Pitääkö täällä itse siivota muittenkin sotkuja? Törkeää! (Öhh, Katri, ne ovat sinun jälkiäsi.)

581488.jpg
Saan sentään maksetua laskut, onneksi vain 72 simoleonia. Ei kovin paljoa.

581497.jpg
Joku mies tuli käymään. :o Aika söpön näköinen, mutta hiukset ja paita, YÖK!

581505.jpg
(Katri saapuu uhkaavasti perhosten luokse.. Ei, ei kai hän, eläinystävällinen ja...

581527.jpg
(Kyllä hän vain.. On siinä meillä eläinystävä! Onneksi hän ei saanut kiinni.)

581499.jpg
Ja nyt tämä mies! *Huoh* Minä tein väärin, ja nyt olen perhosten puolella. ÄLÄ
KOSKE PERHOSIINI JÄTKÄ!

581508.jpg
Kun kerta hän ei saanut pyydystää perhosia, hän meni sitten leikkimään jääkaapillani. o.o
Heilu tuossa ovessa ku mikäki.

581528.jpg
Minun naapurini, Eva Keckman tuli käymään. Harmi ettei ollut mies. :<

581516.jpg
Hän aloitti jo ihailun. :o Olenko näin ihana? Tai no, miksi edes kysyn, TOTTAKAI OLEN!

581480.jpg
Ajattelin räpätä, kun kerta oli vieraitakin. Heti tuli 10 simoleonia lisää! :>

581514.jpg
He jammailivat mukanani, kunnes puhelin soi.

581494.jpg
Theodor soitti. Aloimme heti puhumaan pelehtimisestä.

581467.jpg
Hän pyysi minua kaupungille. Menin tietysti. Sain valita paikan. Oikea herrasmies se Theodor.

581524.jpg
Saavuimme Keskiyön kurkkuun. Hui! Olisi pitänyt sittenkin mennä vaateostoksille..

581500.jpg
MITÄH? HÄN TOI MUKANAAN VAIMONSA JA MUMMONSA!
Meidänhän piti olla kahdestaan ja ja ja..

581515.jpg
Eikun hei, tässähän on hyvätkin puolensa. Voin erottaa heidät toisistaan! HYVÄ IDEA!
Ja nyt suutelemaan. Mutta ei se auttanut, Theodorin vaimo, (EX-VAIMO KOHTA!) vain
laulelee karaokea. Pitäisikö mennä lähemmäksi?

581521.jpg
Hyppäsin Theodorin syliin..

581482.jpg
Ja menimme tanssimaan hitaita, eikä ex-vaimo edes välittänyt..

581529.jpg
No jokohan tämä auttaisi?

581518.jpg
Hahaa, auttoi se! Minäpä hyppelen tästä poiiss.. Lalalaa..

581469.jpg
Soitin taksin hakemaan minut pois täältä, tietenkin jatkot mitättömässä kodissani.

581526.jpg
Saavuimme kotiin, ja kun olin menossa hakemaan perunalastuja pöydältä, jo Theodor
oli syömässä niitä. Nooh, hän saa anteeksi tämän kerran.

581503.jpg
Tervehdin Paljettia ja sen jälkeen..

581510.jpg
Pyysin Theodorin sänkyyn. Suutelimme. Ex-vaimo ei enää välittänyt. Hän ei enää jaksanut.

581532.jpg
Hyvästelin Theodorin väsymykseni vuoksi, ja menin nukkumaan. Mitäköhän tuo
nainen aikoo? Käskikö hän Paljetin tulla raatelemaan sänkyäni? Yhh.
Epätoivoinen nainen, kun ei kykene itse tekemään mitään.

Ja tässäpä tämä. :> Ensi osassa nähdään, meneekö Katri Theodorin kanssa asumaan,
ja muuttaako Theodor hänen taloonsa? Kommentteja saa laittaa! :>